
Elina ja Frida
Kuva: 2022
“Karjaalla on paljon tekemistä vaikka kaupunki onkin aika pieni.”
Elina ja Frida kuuluvat Karjaan Tyttöihin joka on paikallinen tyttöpartioseura, perustettu vuonna 1918. He kokoontuvat Villa Haagan tiloissa, liikkuvat metsässä ja luonnossa, sekä käyvät partioleirillä, patikoivat ja retkeilevät ympäri vuoden. Yhdessä harjoitellaan selviytymistaitoja, ensiapua, sosiaalisia taitoja, johtamistaitoja ja ryhmädynamiikka sekä solmujen tekemistä, telttailua ja muuta kätevää osaamista.
Tyttöjen mielestä parasta on yhdessä olo sekä erilaisten tehtävien ratkominen. Tehtäviä on erilaisia ja partion mukaan voi tulla milloin vaan, ilman minkäänlaista taustaa lajiin. Partiolaisia on monen ikäisiä ja iän myötä voi valita miten aktiivinen haluaa olla. Kansallista ohjelmaa on tarjolla ympäri Suomen aktiivisille partiolaisille ja tulevaisuudessa Elina ja Frida odottavat innoissaan myös pääsevänsä osallistumaan kansainvälisiin ohjelmiin.


Kaikki sivustolla olevat kuvat ovat työryhmän omaisuutta. Sivustolla olevia kuvia ja muotokuvien kuvauksia saa jakaa, muttei käyttää muilla tavoilla.