
”Karjaa on hieno paikka. Hieno puutarhakaupunki, joka sioittuu hyvin Hangon ja Helsingin väliin. Pieni kaupunki hyvässä koossa, jossa paljon liikettä. Täällä on kaikki tarvittava lähellä.”
Jouko ja Pirkko ovat vuodesta 1980 saakka työskennelleet Bio Pallaksessa. Tätä ennen, Joukon vanhemmat pyörittivät Pallaksen toimintaa. Työ on vuosien saatossa vahvistanut kunnan kulttuuri valikoimaa ja tänä päivänä, tämä paikka on Karjaan ainoa elokuvateatteri.
Jouko ja Pirkko ovat erityisesti pitäneet siitä, että tapaavat uusia ihmisiä toiminnan avulla. Vuosien saatossa on myös ollut mielenkiintoista seurata, miten kyseinen ala on kehittynyt. Toiminta on ollut ajoittain ylämäkeä, välillä alamäkeä, riippuen tekniikan edistyksestä. Bio Pallaksessa oli vaikeita aikoja, kun esimerkiksi video saapui markkinoille. Digitalisaation ansiosta, sekä mahdollisuus pitää ensi-iltoja paikallisesti, tuli elokuva jakelusta entistä parempaa. Tämä oli merkittävä käännekohta Bio Pallakselle.
Kaikki sivustolla olevat kuvat ovat työryhmän omaisuutta. Sivustolla olevia kuvia ja muotokuvien kuvauksia saa jakaa, muttei käyttää muilla tavoilla.