
”Karjaa on kotini ja hyvä paikka asua, koska tämä paikkakunta on ennakkoasenteista vapaa. Karjaa on, “valitettavasti ja luojan kiitos”, osa identiteettiäni.”
Holger on ollut aktiivinen yhdistystoiminnassa ja kiinnostunut politiikasta siitä lähtien, kun hän oli 16-17 vuotias. Hän on ollut aktiivinen Karjaan eri toimissa yli 50 vuotta. Holger on ollut mukana niin Länsiuudenmaan nuorisoringissä, Etnokult-yhdistyksessä, Tryckeriteatterin perustamisessa, kuin Raaseporin kaupungin muodostamisessa. Hän on myös vuosien saatossa toiminut ainakin kahdessakymmenessä eri kunnallisessa virassa.
Uransa aikana Holger muistaa parhaiten kunta-yhdistämisen ja Raaseporin kaupungin muodostamisen. Erinäisiä seikkoja huomioon ottaen, kuntien yhdistäminen oli hyvä ja tarpeellinen asia. Kuntien yhdistäminen oli siis yksi hänen suurimmista ja tärkeimmästä tehtävästä, jonka parissa hän on työskennellyt. Holger kuvailee prosessia sisältäen niin verta kuin kyyneleitä, mutta lopputulos oli kuitenkin todella hyvä.
Kaikki sivustolla olevat kuvat ovat työryhmän omaisuutta. Sivustolla olevia kuvia ja muotokuvien kuvauksia saa jakaa, muttei käyttää muilla tavoilla.